keskiviikko 28. lokakuuta 2015

It's okay, I'm Batman

Yhdellä Lokin ja Aian pennuista oli syntymästään asti kitalakihalkio. Yleensä halkiopennut lopetetaan heti syntymän jälkeen, mutta Muru onnistui peittämään ongelmaansa niin pitkään, että sillä kävi tuuri ja se pääsi leikkaukseen.

Leikkaus onnistui hyvin ja tällä hetkellä pieni batman-pentu voi erinomaisesti ja sen tulevaisuus näyttää valoisalta. Ihanan rohkaisevaa ^_^. Olkoon Murun elämä pitkä, terve ja valoisa! Sanna koosti Murusta videon mikä löytyy alta. Muru on selvästi Lokin kanssa samaa mieltä siitä, että pallot on pop!

Lokista sen verran, että se ei ole ontunut kertaakaan agilityn lopettamisen jälkeen. Sen kanssa on käyty juoksemassa monesti ja se on saanut viipottaa vapaana eli liikuntaa ei ole muuten rajoitettu millään tavalla. Sitähän ei varmasti tiedä onko sillä kipuja, mutta ei se ainakaan pahempaan ole mennyt. En kadu yhtään päätöstä agilityn lopettamisesta.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Uin tässä lammessa


Tervetuloa seuraamaan lukua 3 sarjassa "Easily shocked. Easily amused."

Elämäni on siirtynyt muutaman sekä pehmeän että kivisen askeleen eteenpäin. Tässä yhteydessä tuntui oikealta tehdä muutoksia myös täällä blogissa. Aiemmat merkinnät on siirretty samaan paikkaan mihin Fionan aiemmat merkinnät siirtyivät, eli tänne. Sieltä löytyy nyt jemima+elukat tarinointia vuosilta 2008 - 2015.

Kun Loki saapui taloon alkuvuodesta 2011 siirsin tuonne Fionan aikaiset, valitettavan paljon sairasteluja käsittelevät merkinnät. Siitä alkoi Lokin aikakausi, hyvin koiraharrastustäyteinen. Onni ei kuitenkaan koskaan kestä ikuisesti ja agilityharrastus lopetettiin joku aika sitten. Rakastin agilityä ja suren yhä harrastamisen päättymistä. Ehkä vielä joskus toisella koiralla.

En usko, että tämä tulee olemaan enää juurikaan koirablogi. En myöskään todennäköisesti jätä tuohon blogilistalle kuin ne tuttujen koirien blogit, joiden seuraamista olen jatkanut, vaikka meidän koiramaiset elämiset onkin loistaneet viime aikoina poissaolollaan. Näitä yhä seuraamiani koirablogeja onkin yllättävän paljon, niin monista tullut kavereita ja kiinnostaa kuulla mitä heille kuuluu. Mutta että jos joku on käyttänyt meidän blogilistaa muiden blogien seuraamiseen, kannattaa poimia omat suosikit muualle sillä tuota listaa karsitaan rankalla kädellä piakkoin.

Vaikka tämä ei jatkossa olekaan koirablogi, Loki tulee olemaan mukana menossa varmasti vähintäänkin kuvittajana :) ja ajoittain toki myös muissakin sivurooleissa. Iso pala elämää tuo karvatortilla silti on, vaikkakin muut elämänalueet tällä hetkellä enemmän korostuvat. Eiköhän Tessikin täällä vielä ajoittain vilahtele. Suren tavallaan myös tätä blogi-identiteetin muuttumista, vaikka toisaalta sitäkin on sulateltu nyt jo hyvä aikaa.


Elämä on jännä juttu.

Pidän kirjoittamisesta ja päiväkirjan pitämisestä, joten vaikka sitäkin vaihtoehtoa mietin, blogi ei tule katoamaan mihinkään. Tarvitsen paikan, mihin kirjoitan sekä muistiin asioita että sitä loputonta tajunnan virtaa, mikä auttaa jäsentelemään ajatuksia ja laittamaan ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Päädyin nollaamaan blogin osittain siksi, koska tuntui jo aiemmin agilityn loputtua, että eräs aikakausi elämästä oli päättynyt. Vajaa pari viikkoa sitten kuitenkin tuttu ja turvallinen elämäni järisi pahemman kerran, kun sain lopun elämän seuralaisekseni erittäin epätoivotun kumppanin. Tällaisia asioita ei koskaan ajattele osuvan omalle kohdalle, mutta "Miksi minä?" kysymyksen sijaan pitäisikin ehkä kysyä "Miksi EN minä, vaan joku muu?". Palaan varmasti aiheeseen myöhemmin, kun koen enemmän tarvetta avautua asiasta. En ole vielä ihan varma minkä verran haluan asiaa täällä käydä läpi, mutta itseni tuntien uskon, että tulen käsittelemään aihetta paljon nimenomaan kirjoittamalla.

Elämän intressit ovat nyt aivan jossain muualla ja Lokin kanssakaan en harrasta mitään. Kaikki tämä aiheutti sen, että kaipasin alusta aloittamista kirjoittelun suhteen.

Tunnen eläväni jossain välitilassa, hakevani omaa paikkaani uudestaan tässä hullunmyllyssä. Vähän pelottavankin isoja juttuja menossa. Kaipaisin jotain elämänhallinnallisia neuvoja, mutta en usko, että kukaan muu oikein voi niitä antaa tai kertoa.

Se on se oma, ajoittain valitettavan kurainen polku, mikä jokaisen on itse talsittava. Se on elämää kaikkine iloineen ja suruineen. Se pitää sinut varpaillaan, jotta ymmärtäisit arvostaa niitä pieniäkin hyviä juttuja. Se herättelee, pistää sinut miettimään, mitä oikeasti haluat tehdä elämälläsi.

Olemme kaikki täällä kuitenkin vain sen kerran.


Eräältä foorumilta luin seuraavan.

Kun elämässä asiat muuttuu pysyvästi, ihminen pyrkii sopeutumaan muutokseen eikä pian enää muista minkälaista elämä oli aiemmin.

Eläimetkään eivät elä menneisyydessä ja ihmettele olomuotoaan.

Tarinassa kultakaloilta kysyttiin: "Mitä te olette?"
Kalat vastasivat: "Me olemme kaloja ja uimme tässä lammessa."

Eivät ne tienneet muusta. JOS olisivat tienneet, olisivat ehkä olleet onnettomia?

Välillä elämä antaa hyviä kortteja ja välillä huonoja.

Minä olen Jemima ja uin tässä lammessa.